Kuka?

Kirkas Ajatus Oy:n perustaja Heidi Hammarsten ryhtyi yrittäjäksi syksyllä 2013 tehtyään reilusti yli 20 vuotta taloustoimittajan töitä. Heidi on myös ollut mukana perustamassa yhteiskunnallista verkkojulkaisua MustReadia, joka aloitti toimintansa vuonna 2017. Nykyään hän tuottaa sinne uutiskirjeitä eri teemoista kuten kaupungistumisesta.

Viimeisin puhtaasti journalistinen pesti oli Fakta-lehden päätoimittajuus, jossa hän tutustui perusteellisesti johtamisen, työelämän ja organisaatioiden kehittämisen aihepiiriin – sekä teoriassa että käytännössä. Sitä ennen hän työskenteli Talouselämä-lehdessä monenlaisissa tehtävissä, verkkojulkaisun kehittämisestä sijoitusosaston vetämiseen.